Unelma yhteisöstä, osa 1

Minulla on ollut muuan Suuri Unelma jo monta vuotta. Tänä vuonna olen luvannut itselleni kulkea kohti unelmaani ja rakentaa sitä vähintäänkin energian tasolla. Kun annan unelmalle huomioni ja esimerkiksi puhun tai kirjoitan siitä, se on kuin siemenen kastelua: energiarakenteen kasvatusta ja vahvistamista kohti reaalitodellisuuteen ilmestymistä.

Tämä suuri unelmani on Kultaisen Ajan asuinyhteisö ❤

Asuinyhteisöistä ja yhteisöllisestä asumisesta puhutaan nyt paljon, aihe näyttää pyörivän kollektiivitietoisuudessamme. Erilaisia, jäsentensä näköisiä yhteisöjä on valtavasti erilaisia ihan jo Suomessakin, ja uusia syntyy kovaa vauhtia. Vuosia sitten oma käsitykseni yhteisöllisestä asumisesta oli lähinnä eksentrikkojen muodostama ekokommuuni, jossa asutaan hippimeiningillä (ja sosiaaliavustuksilla) keskellä metsää ilman vettä ja sähköä yhtenä suurena perheenä. Sellainen ei kiinnostanut silloin, eikä vieläkään 😊

Unelmieni yhteisössä asuu ihan tavallisia ihmisiä: yrittäjiä, muualla työssä käyviä, lapsia, aikuisia, senioreita. Perheitä, pariskuntia ja sinkkuja. Heille yhteistä on tietynlainen tietoisuus, kyky elää rauhassa itsensä ja läheistensä kanssa ilman draamaa, kyky ajatella ennemmin me- kuin minä-lähtöisesti, kiinnostus oman ruoan puhtaaseen tuottamiseen, halu tehdä talkootöitä yhteisen hyvän eteen sekä jakaa omaa osaamistaan, tietoaan ja aikaansa muillekin. Ideana on, että jokaisen ruokakunnan ei tarvitse tehdä kaikkea itse, vaan jokaisella on omat osaamisensa pöytään tuotavaksi. Yksi osaa korjata koneita, toinen on kirvesmies. Joku hallitsee tietotekniikan salat ja joku muu osaa neuloa tai korjata sukkia. Yksi rakastaa leipomista ja toinen voi tehdä yhteisön yhteiset paperihommat.

Yhteisö saa ehkä alkunsa muutamasta ihmisestä, jotka suunnittelevat yhteisön päälinjat ja synnyttävät sen. Valitussa paikassa on ehkä valmiina käyttövalmiita tai remontoitavia koteja. Remontit ja uudisrakennukset voidaan tehdä pääosin talkoilla, sillä joukossa on rakentamisen ammattilaisia, jotka voivat opastaa muita. Joitain asuntoja voidaan rakentaa valmiiksi myöhemmin tulijoita varten, joitain tontteja jätetään tyhjiksi heille, jotka myöhemmin rakentavat itse.

Kaikilla on oma kohtuukokoinen koti sisävessalla ja suihkulla, ja omaa pihaa sen ympärillä. Kodit ovat pieniä erillistaloja, paritaloja tai rivitaloja. Niiden välissä on yhteisiä viheralueita ja viljelmiä. Yhteisössä on yhteisiä tiloja, kuten maakellari, rantasauna/saunoja, jokin olohuonehenkinen kylätalo kokoontumisia, juhlia tai illanviettoja varten sekä vierashuoneita, joita yhteisössä käyvät kyläilijät voivat käyttää (jotta joka tupaan ei tarvitse rakentaa vierashuonetta). Ideana on, että asuntojen ei tarvitse olla kovin suuria, kun yhteiset käyttö- ja varastotilat täydentävät niitä. Yhteisöllä on yhteiskäyttöisiä hyödykkeitä, kuten työkaluja, ruohonleikkureita, mehumaijoja, ompelukoneita, soutuveneitä, polkupyöriä… miksei vaikka pari autoakin satunnaiskäyttäjille.

Kanala, aivan ehdottomasti kanala! Ei voi olla yhteisöä ilman omia kanoja ja kananmunia! ❤
Mutta kaikkein kauneimpana mielessäni siintävät yhteiset kasvihuoneet, avomaaviljelmät, hedelmäpuut ja marjapensaat, joista syntyy satoa koko porukan tarpeisiin ja säilöttäväksi asti. Yhteisössä olisi tietysti niitä, jotka osaavat sekä viljelyn että säilömisen niksit. Minä en kuulu heihin, mutta ilolla olisin omalta osaltani kitkemässä, kastelemassa ja poimimassa neuvojen mukaan 😊 Vaikka pihaltani ei viljelysmaata nyt puutukaan, niin kyllä tomaattien ja kurkkujen kasvattaminen yhden sinkkuihmisen tarpeisiin tuntuu hullulta hommalta…

Yhtä pöljää on lämmittää ulkosaunaa yksin itselleen. Etenkin talvella, kun lämmitys kestää 2-3 tuntia ja se saunominen kolme varttia. Miten fiksua olisi saunoa vuoroissa samoilla tulilla!
Ja se kompostointi sitten… vien kyllä kaikki kahvinporoni ja munankuoreni sinne, jos on kunnollinen iso komposti, jossa tavara kiertää järjellistä vauhtia!

Kylätalolla on hienoa järjestää halukkaiden kesken yhteisiä aterioita. Miltä kuulostaisi yhteinen perjantai-iltapala tai sunnuntailounas? ❤ Kukin voi kokata vuorollaan yksin tai ryhmänä, jolloin nakki ei napsahda omalle kohdalle liian usein, ja yhteisöllä voi olla säilössä erikseen yhteisiä raaka-aineitakin näitä aterioita varten (pari hirveä pakkaseen per syksy? Ja joku porukasta varmasti rakastaa kalastusta?). Minä voisin ostaa siitä naapurilta ihan omaankin jääkaappiini vastapyydettyjä ahvenia tai leipäjuustoa tai tuoreita sämpylöitä, joita on tehty vähän yli oman tarpeen 😊 Tai voin vaihtaa niitä vaikka energiahoitoon 😊

Yhteisön kesken on kiva järjestää yhteisiä juhlia, ja voihan niihin kutsua mukaan muutakin väkeä. Jouluna puurojuhla, juhannuksena kokko ja makkaranpaistoa, syksyllä tietysti sadonkorjuukekkerit! Eiköhän joukosta löydy musikanttejakin tunnelmaa tuomaan? Minä voin ottaa vastuulleni juhlien koristelut ja somistukset! Joku kylätalon komero on pian täynnä eri sesonkien värisiä pöytäliinoja ja maljakoita... ❤ Ja jos tarvitaan uusi tarjoilupöytä tai lisää penkkejä tai vaikka näytelmälavasteita, jotkut porukasta innostuvat niitä toteuttamaan – ei tarvitse heti olla ostamassa tai tilaamassa jostain muualta.

Olen ollut koko ikäni introvertti, varjellen vapaa-aikaani ja reviiriäni "tunkeilijoilta". Yhteisöllisyydelle avautuminen on siis itselleni jotain hyvin uutta, ja sitä on pitänyt makustella varovasti pitkään. Tarvitsen edelleenkin paljon omaa tilaa ja rauhaa, mutta ajassa on nyt selvästi jotain muuttumassa, ja se muuttaa minuakin ❤
Olen päässyt mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan ensi jouluaattona järjestettävää "Evijärven Yhteistä Joulua", joka on yksinäisille suunnattu joulujuhla. Tässä usean eri tahon yhteisprojektissa mukana oleminen tuntuu tärkeältä ja merkitykselliseltä, ja se on konkreettinen askel kohti sellaista yhteistyötä ja toimintatapaa, jossa ei ensimmäisenä puhuta rahasta ja palkasta. Ehkä se on ensimmäinen askel kohti yhteisöllisyyttä, joka kohdallani siirtyy energiatasolta eläväksi elämäksi 😊

Jatkan unelmointia seuraavassa kirjoituksessa - innostuneita visioita itse kullekin!