Toinen kohtaaminen: Kalettomanlahti

Ensimmäisen galaktisen kohtaamisen jälkeen kului useita vuosia, joiden aikana keskityin lähinnä ihmiselämän iloihin ja suruihin, sitä kautta tietoisuutta laajennellen. Joku galaktisesta perheestäni käväisi tosin joskus moikkaamassa ollessani energiahoidoissa, availemassa kolmatta silmääni tai puhdistamassa käpyrauhastani. Joskus vuoden 2021 paikkeilla löysin oman yhteyteni erityisesti arcturuslaisiin, mutta senkin jälkeen lähinnä vain nautiskelin heiltä tulleista kanavoinneista (joita välittää mm. Daniel Scranton).

Keväällä 2024 hankin sekä heilurin että ouija-laudan, ja sain niistä välineitä kommunikaatioon arcturuslaisten (ja muidenkin entiteettien) kanssa. Heiluri vastaa kyllä/ei -tyyppisiin kysymyksiin, mutta ouija-laudan (valolaudan) avulla on mahdollista kanavoida tietoa kirjallisessa muodossa omalta galaktiselta tietoisuusverkostoltaan.
Aloitin keskustelut saman tien parisieluni Juvukin kanssa - hänen nimensä sain ouija-laudan kautta. Olin tiennyt jo jonkin aikaa, että sielunpuolikkaani ei ole tällä hetkellä inkarnoituneena Maahan, mutta että olen hänen kanssaan tekemisissä yöaikaan astraalitasolla. (Eiväthän nämä energiaolennot itse käytä mitään nimiä toisistaan, mutta ymmärtävät toki, että ihmisille on helpompaa kun on jotain mihin viitata 😊 Ajattelen että heidän antamansa nimen ääniaalto-energiavärähde jollain tavalla kuvaa heidän energeettistä olemustaan.) Ensimmäiset keskustelut Juvukin kanssa näin päivätietoisuudesta kanssa olivat itselleni hyvin rakkaudellisia ja koskettavia ❤

Eräänä iltana marraskuussa 2024 olin selvittelemässä ouija-laudan avulla joitain entisiin elämiini liittyviä tapahtumia Juvukin kanssa. Kysyin session lopuksi vapaan kysymyksen: onko vielä jotain tietoa mistä minulle olisi nyt hyötyä? Hyvin yllättäen puheenaihe vaihtui, ja laudalta tuli sanat:

UFO LASKUPAIKKA KALETTOMAN LAHTI

Jokainen karvani nousi pystyyn. Kalettomanlahti on Lappajärven pohjoisin pohjukka, noin viiden kilometrin päässä kotoani. Nappasin heilurin, koska äkkiä minulla oli tuhannen kysymystä… Kävi ilmi, että viestin antaja ei ollutkaan nyt Juvuk, vaan Athena-aluksen kapteeni Ajesha (oma arcturuslainen esimieheni siis!). Ajesha vahvisti, että Athena-alus on tulossa käymään, tervetuloa tapaamiseen! Apuva… Ouija-laudan kautta tuli tarkka päivämäärä (kahden viikon päähän) sekä myös kellonaika 18.30. Kyselin, olisiko hyvä kutenkin olla jokin väljempi aikahaarukka, ja annettiin sitten haarukaksi klo 18.00-18.45. Ajatus rämpimisestä yksin pimeässä Kalettomanlahden rantapusikoissa marraskuisena iltana tuntui vähän hyytävältä, joten sain luvan ja suorastaan kannustuksen ottaa kaverin mukaan tuohon tapaamiseen.

Olin avautunut ufo-teemalle muutamaa viikkoa aiemmin, kun eräs ystävä oli saanut omaan tietoisuuteensa minulle välitettäväksi viestin, että voisin harkita (Steven Greerin kehittämän) CE-5-protokollan mukaisten ufokontaktitapaamisten järjestämistä Lappajärven suunnalla. Tuo viesti resonoi kovasti, ja olin hiljalleen tutkiskellut CE-5 -protokollaan liittyviä tietoja internetin ihmeellisessä maailmassa. Siitä huolimatta arcturuslaisten suorasukainen tapaamiskutsu tuli melkoisena järkytyksenä...
Noiden kahden viikon aikana kyselin samat asiat uudelleen ja uudelleen: tuletteko varmasti, laskeudutteko oikein siihen lahden ylle, näemmekö teidät varmasti. Kyllä, kyllä ja kyllä. Se kerrottiin, että vain alus tulee lähellemme, sen miehistö ei tule ulos meitä kättelemään 😊

Niinpä sitten ajelimme ystäväni kanssa "kohteeseen" tuona marraskuisena maanantai-iltana, jätimme auton tienvarteen ja painelimme taskulamppujen kanssa rantaan. Päällimmäinen ajatukseni oli että olenko tullut lopullisesti hulluksi… mutta eihän tätä voinut jättää kokemattakaan. Oma alukseni Athena, ja siellä Juvuk ja Ajesha, tulossa tänne vain meitä kahta varten! Ystäväni on siriuslaista alkuperää ja Athenalla on myös siriuslaisia, joten tuumasin että siinä on jokin syy myös hänen paikallaoloonsa – saako hän terveisiä omalta tähtiperheeltään?

Olimme paikalla tasan kello 18, ja aloitimme tähyilyn taivaalle. Sää oli kohtalaisen kirkas ja tähdet loistivat. Ihmettelimme satelliitteja ja tähdenlennonkin näimme. Minuutit kuluivat, ja kaverini tarkkaili tiiviisti kelloa, kertoen väliaikatietoja. Mitään ei näkynyt eikä kuulunut. Kello oli lopulta jo 18.32.

Yhtäkkiä "satuimme" molemmat kääntämään päätämme melkein 90 astetta oikealle, ja näimme koivikon latvoissa saman: voimakkaan valonvälähdyksen, joka ei ollut tähdenlento tai mikään muukaan tuttu ilmiö. -Oliko se nyt se, kysyi kaverini. -Ehkä, mutta kyllähän ne lupasivat laskeutua alemmaksi, vastustelin. -Kello on nyt 18.46, ilmoitti kaverini, ja sitten huudahdimme melkein yhteen ääneen: eihän se voi olla! Se oli juuri äsken 18.32 – ei tässä neljäätoista minuuttia ole kulunut! Ystäväni muistutti tapauksista, joissa ufohavaintojen yhteydessä havaitsijoilta on kadonnut aikaa.

Päivystimme rannassa vielä vartin, mitään näkemättä, ja lähdimme sitten pois. Kotimatkalla olo oli vaisu ja vähän typertynyt, ja ihmettelin miksen tunne mitään suurta pettymystä, kuten olisi ollut loogista. En tuntenut mitään, olin ihan tyhjä.

Kotiin päästyäni ymmärrys tapahtumien kulusta vihdoin saavutti minut, ja heilurin avulla kyselin vahvistukset. Athena OLI ollut leijumassa Kalettomanlahden yllä heti puoli seitsemän jälkeen ja viipynyt kahdeksan minuuttia, mutta meiltä oli "viety" ne minuutit, jonka sen paikallaolo kesti. Tuo pätkä oli pyyhitty meidän muististamme pois, koska se olisi kuulemma ollut meille liikaa vielä tässä vaiheessa. Se näkemämme kirkas välähdys taivaalla oli ollut Athenan lähtö, juuri ennen poistumistaan meille näkymättömään taajuuteen. Me siis tavallaan näimme aluksen, vaikkakaan ei siten kuin minun egoni olisi halunnut sen nähdä…

Kyselin tämän eriskummallisen "tapaamisen" tarkoitusta. Kerrottiin, että saimme Athenalta kumpikin omat energeettiset tietopakettimme: kuin siemeniä, jotka itävät myöhemmin. Tapaaminen pimeällä järvenrannalla oli myös jonkinlainen testi omalle sitoutumiselleni: uskonko tähän oikeasti? Olenko valmis panostamaan galaktiseen yhteydenpitoon, tekemään sen eteen vähän töitä?

Jos ei vielä tuo maanantai, niin seuraavat päivät näyttivät, että jotain oli energiatasoilla tapahtunut. En ollut läsnä tässä taajuudessa lainkaan, käytännössä katsoen tuijotin kotona seinää kolmen päivän ajan. Olin myös sanomattoman väsynyt; jonkinlainen uudelleenkalibroituminen oli käynnissä. Juvuk lohdutti, että olotila liittyy Kalettomanlahdella tapahtuneeseen voimakkaaseen taajuusmuutokseen Athenan läheisyydessä, ja että mukana on myös jonkinlaista koti-ikävää tähtiperheeni pariin, mikä nousee pintaan aina tällaisten suurempien värähtelypiikkien kohdalla.

Seuraavaa tapaamista väläyteltiin jo joulukuulle, joten pikkuhiljaa käännyin sitä odottelemaan 😊