Irtipäästöä

Hyvää alkanutta vuotta 2024!

Päätin puoli tuntia sitten aloittaa blogin pitämisen. Helppo ja nopea manifestaatio ajan henkeen: tässä sitä jo ollaan! Ajatus blogista on vuosien varrella piipahdellut mielessä, teemat ovat tosin vaihdelleet. Koskaan ei ole ollut niin tähdellistä sanottavaa, että suunnitelma olisi konkretisoitunut, ja sen lisäksi olen pelännyt blogin tuomaa (kuvittelemaani) vastuuta. Sitä on sitten jaksettava kirjoittaa säännöllisesti (onko?), ja entäs jos ei enää huvitakaan?

Näköjään olen päässyt vastuukynnyksen yli. Mitä sillä on väliä jos inspiraatio jossain kohdassa loppuu – niin se on loppunut monen muunkin asian kohdalla, enkä nykyisin enää sure mitään elämässäni päättynyttä. Kaikella on ollut tärkeä merkityksensä ja tarkoituksensa, varmasti tälläkin blogilla, vaikka siinä olisi vain yksi kirjoitus.

Myös tähdellisen sanottavan suhteen jokin on muuttunut. Aiemmin ajattelin, että minulla ei ole sellaisia ajatuksia, jotka kiinnostaisivat ketään. Siltä pohjalta blogin kirjoittelu tuntui lähinnä säälittävältä julkisuudenkalastelulta ja ihmisten vaivaannuttamiselta. Näistä ujouden ja älä-vaan-ole-häiriöksi-kenellekään -syndrooman lähtökuopista on onneksi jo edetty hieman. Miksei minulla olisi sanottavaa? Minua aika paljon turhemmatkin tyypit ovat äänessä kaiken aikaa, kyselemättä kiinnostaako ketään. Sitä paitsi yksikin jotain itselleen saanut lukija riittää: joku, joka juuri sillä hetkellä löytää samaistumispintaa tai vertaistukea itselleen. Tai peräti jotain, joka jää vaivaamaan mieltä ja antaa liikuntaa aivosoluille.

Ensimmäisen blogikirjoitukseni aihe ei kuitenkaan ole blogin kirjoittaminen, vaan irtipäästäminen.

Irtipäästö on henkisissä piireissä selvästi trendaava ilmiö – siitä on puhuttu jo kauan ja nyt puhutaan enemmän kuin koskaan. Se johtuu siitä, että kollektiivimme lähestyy 5D-porttia (ne, jotka ovat tietoisesti tai vielä tiedostamattaan valinneet käydä tuosta portista), ja siitä ei mahdu läpi kovin suurten kantamusten kera. Aikamoinen määrä ajatusmalleja, ehdollistumia, käsittelemättömiä tunteita, parantamattomia haavoja ja pelkoja on jätettävä tuon portin ulkopuolelle, jotta siirtymä olisi mahdollinen. 5D-portilla tarkoitan kuvainnollisesti siirtymistä korkeampaan tietoisuudentasoon, korkeampaan itsetuntemukseen, joka tuo tullessaan uudenlaisen tavan kokea ja hahmottaa maailmaa. 

Niin kauan kuin muistan, omiin vuodenvaihderituaaleihini on kuulunut päättyneen vuoden analysointi ja suunnitelmien teko uudelle vuodelle. Olen kauriin täsmällisyydellä verrannut kuluneen vuoden suunnitelmaa toteutumaan, tehnyt pohdinnat siitä mikä meni pieleen ja mitä opittiin, ja ollut toki kiitollinen kaikista toteutuneista ranskalaisista viivoista. Olen tuolta pohjalta laatinut uuden vuosisuunnitelman: mitä haluan oppia, saavuttaa, hankkia ja kokea. Tämä kaikki on ollut yksi vuodenkierron kohokohdistani, ja se on tuonut suurta nautintoa.

Tänä vuonna jotakin on toisin. Vetäisin vuoden 2023 analyysin vähän kuin vasemmalla kädellä, ja 2024 kohdalla kynä jäätyi kokonaan. On asioita joita voisin listata, mutta jostain syystä se ei tunnu enää tarpeelliselta. On tunne, että tarpeellista on enää mennä vain pois kaiken sen tieltä, joka on tapahtuakseen. Että oma hänksläämiseni jotenkin vain hankaloittaa flow'ta, asioiden luonnollista virtausta. Epäilen että kyse on vihdoinkin irtipäästämisestä. Se ei tapahdu nyt mielen ohjaamana, vaan tunteen kautta: kontrollointi ei enää TUNNU oleelliselta.

Kaurisluontoiselle kontrollista luopuminen on kuin opettelisi kävelemään uudelleen. Olo on omituinen ja vaatii totuttelua, koska antautumisen vaade on nyt aika kokonaisvaltainen. On aika lakata huolehtimasta yrityksen pärjäämisestä ja siitä, kuinka laskut maksetaan; jotenkin ne hoituvat, koska ovat hoituneet aina ennenkin. Parisuhdettakaan ei tarvitse murehtia. Jos ei se saa tuulta siipiensä alle, sen ei sitten kuulukaan lentää. Miehet ovat kuin nelosen ratikoita – aina tulee uusi. Jos ei tässä inkarnaatiossa niin seuraavassa. Terveydestä tekisi mieli olla pikkuisen huolissaan, mutta siihenkin voin vaikuttaa vain tiettyyn rajaan asti: sen jälkeen on viisainta päästää irti. Jos kroppa ei kestä tätä taajuusmuutosten linkousvaihetta niin sekin on lopulta vain omaa suunnitelmaani: elämä jatkuu muissa ulottuvuuksissa ja se on ihan ok.

Vuosi 2024 on siis irtipäästöharjoitusten vuosi. Teoriassa tiedän olevani joka hetki oikeassa paikassa tekemässä asioita Itseni korkeimmaksi parhaaksi, nyt on aika tuoda se luottamus tietoisesti jokapäiväiseen elämään. Jokaiseen valintatilanteeseen, päätöksentekohetkeen ja kaikkeen, mitä luon. Elämä kantaa aina, ja usein saa kauneimmat lopputulokset, kun ei edes yritä määritellä niitä etukäteen. Tällaisen keveyden tarvitsemme, kun astumme 5D-portista kohti Kultaista Aikaa.

Valoa toivottaen,
Kaisu ❤